Aikani WIRECOlla - koekaniinin tarina

No niin. Näin on päättymässä nuoren myyjänalun aika WIRECO:lla. Uudet haasteet kutsuvat ja melkein yhdeksän kuukauden mittainen työrupeama on lopuillaan. Ja voi pojat miten paljon uusia kokemuksia ja opittuja asioita tälle aikavälille mahtuukaan.

Kaikkihan alkoi siitä, kun viime huhtikuussa viittä vaille valmis, töitä etsivä insinöörinalku ja myyjää etsivä kasvuyritys kohtasivat. Muistan vielä elävästi ensimmäisen puheluni Alille. Piti kysyä työpaikkailmoitukseen liittyen pari kysymystä työnkuvasta, mutta tämä venähtikin äkkiä yli 20 minuuttiseksi ajatustenvaihdoksi. Siinä kohtaa en vielä tiennyt, että näistä pitkäksi venähtäneistä, antoisista keskusteluista pääsisin nauttimaan vielä monta kertaa.

Vaikka työhaastattelussa tunnuimme Alin ja Nikon kanssa löytävän nopeasti yhteisen sävelen, hankaloittivat jatko-opiskelusuunnitelmani työnhakua. Herrat päättivät kuitenkin kokeilumielessä ottaa minut töihin määräajaksi ja näin WIRECO:lla oli ensimmäinen myyjä palkollisena. Minun palkkaamiseni lyhyeen määräaikaissopimukseen oli ensimmäinen merkki itselleni siitä, että tässä yrityksessä uskalletaan kokeilla uutta ja tehdä asioita eri tavalla kuin muut.

Mihin tämä rohkea päätös sitten johti? Yhtäkkiä kaksi suhteellisen tuoretta yrittäjää olivat myös nuoren noviisin pomoja ja oppi-isiä. Ja itse pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään työtä, jossa vastuu työnpanokseni tuloksesta lankeaa lähes yksinomaan itselleni. Näin vaativaan paikkaan en ollut elämässäni ikinä ennen joutunut ja aikamoista vuoristorataahan se välillä olikin. Yksin ei kuitenkaan tarvinnut ongelmien kanssa painia. Arvostankin suuresti sitä, että apua oli aina tarjolla kun sitä kysyi. Vaikka Ali ja Niko painoivat tauotta pitkää päivää, oli heillä aina aikaa auttaa. Tämä työilmapiiri oli ensimmäinen merkittävä seikka, joka sai minut todella innostumaan tästä yrityksestä. Toinen seikka oli se, miten Nikolla ja Alilla oli rohkeutta kokeilla ja tehdä asioita omalla tavalla, ”WIRECO:n tavalla”. Olen itse aina kritisoinut sitä ajatusta, että tehdään jotain ”koska näin on aina ennenkin tehty”. Tämän ajatusmallin heivaaminen on minusta mahtavaa ja se mahdollistaakin kolmannen seikan, joka tekee WIRECO:sta mielenkiintoisen yrityksen. Näillä herroilla on nimittäin mahtavia ideoita ja upeita visioita tulevaisuuden suhteen, sekä uskallusta lähteä toteuttamaan niitä. Oli hienoa nähdä, että nelihenkisessä yrityksessä mietitään miten voidaan tehdä nyt asioita niin, että ne sujuvat hyvin myös silloin jos täällä onkin 20 työntekijää. Näinhän sen pitäisikin mennä!

Aikani WIRECO:lla oli lyhyt, mutta oppimista tässä ajassa tapahtui valtavasti. Henkisesti nuori työuraansa aloitteleva kloppi kasvoi ainakin metrin. On todella sääli jättää tämä työpaikka, kaikki hienot asiakkaat kenen kanssa olen saanut olla tekemisissä, sekä nämä huikeat työtoverit. Kiitos kaikesta Ali, Niko, Kari, Tanja ja Eemeli, olen varma, että törmäilemme vielä. Ja se on myös varma asia, että tulen seuraamaan tämän yrityksen touhuja tarkasti. Sitä suosittelen myös kaikille tätä lukeville. Hienoja juttuja on tulossa, joten kannattaa pysyä kuulolla… 

-Lassi